Safarilla oli parasta ikinä. Oikeasti rakkaat ihmiset matkustakaa Namibiaan. Nähtiin viikon aikana monta täysin erilaista maailmaa ja me pääsimme näkemään vain pienen pieni osa koko maasta. Kuvia reissusta meillä kuudella on yhteensä varmasti 3000 plus koko joukko hulvattomia videoita. Minä en osaa kertoa mitä kaikkea nähtiin ja koettiin, enkä tiedä osaisiko maailman parhain kirjailijakaan, mutta kerron nyt reissun pääpiirteittäin, niin voitte sitten itse tulla sen kokemaan.
Matkalle lähtö tapahtui torstaina 7.4 kello 04.00. En tiedä oliko kaikilla reissujännitystä mahassa, mutta kun kello puoli neljältä soi herätyksen merkiksi, minusta ainakin tuntui, että en ollut nukkunut ollenkaan. Kaikkien kamat kuitenkin saatiin kyytiin ja kaikki seitsemän ahtautuivat autoon. Liikkeellä olimme Waynen autolla, jossa on etupenkkien lisäksi kaksi penkkiriviä. Tosin takimmaisia penkkejä ei pysty kallistamaan eikä takana saa jalkoja suoraksi, joten siellä istutaan vähän polvet suussa. Retkeilykamat pakattiin auton taakse kärryyn. Ensimmäisenä suuntasimme kohti länsirannikolla sijaitsevaa Swakopmundia. Namibia muistaa asutukseltaan vähän Lappia. Välimatkat kylien välillä ovat pitkiä ja välissä on suuria täysin asumattomia alueita. Suuria kaupunkeja Namibiassa on vähän. Pääkaupungissa Windhoekissakin on vain 240 000 asukasta. Matkalla ajoimme useiden pienten kaupunkien läpi. Kaupungit muistuttivat aamutuimaan unohdettuja villinlännen kaupunkeja, joissa on yksi kylänraitti ja tyhjän saluunan ovet heiluvat tuulessa. Useimmissa kaupungeissa on yksi pääkatu, jonka varrella on muutama pölyinen talo ja supermarket. Rannikolle päin mentäessä maisemat muuttuivat koko ajan kuivemmaksi. Windhoekin ympärillä on paljon vuoristoa, mutta Swakopmund sijaitsee keskellä aavikkoa. Ainakin minulle on täysin käsittämätön näky, kun joka puolella näkyy ainoastaan hiekkaa silmän kantamattomiin. Swakopmundiin saavuimme aamulla puoli kymmenen aikaan. Swakopmund on saksalaistyylinen kaupunki ja on Namibialaisten suosituin rantalomakohde. Kaupunki ei ole kovin suuri, mutta sieltä löytyy kaikkea. Kunnon turistien tapaan suuntasimme ensimmäisenä paikkaan nimeltä Desert Explorers, joka tarjoaa turisteille huvituksia syvänmerenkalastuksesta laskuvarjohyppyihin. Suosituimpia ovat mönkkärisafarit aavikolla ja sandboarding, jossa pääset laskemaan hiekkadyyniä alas lumilaudalla tai laudalla, jossa maataan mahallaan. Me halusimme kokeilla molempia, joten otimme ”combon”, joka sisältää kaksi tuntia mönkkärillä ajamista ja tunnin laskemista. Ei kuulosta ehkä kovin hohdokkaalta, mutta oli hauskinta ikinä. Siis se oli oikeesti niin törkeen hauskaa, että nauroin koko kolme tuntia. Pakettiin kuului myös dvd:t, joista voimme myöhemmin katsoa esimerkiksi Lotan juuttumista dyynin rinteeseen. Ressukalla ei ollut tarpeeksi vauhtia ja matka loppui puoleen väliin dyyniä. Dyyni oli jyrkkä ja Lottaa ihan oikeasti pelotti, että mönkkäri kaatuu tai valuu taaksepäin. Tilanne ei ilmeisesti vaikuttanut ihan yhtä vaaralliselta dvd:tä varten videokuvaa ottavan tyypin mielestä, sillä Lotan kiljuessa apua kaveri vaan tyynesti kuvasi tapahtumaa. Kaikki kuitenkin pääsivät takasin lähtöpaikkaan mukanaan varmaan kilon verran hiekkaa. Safarin jälkeen menimme rannalle syömään ja kävelemään meren rantaan. Sekä ranta että kaupunki ovat molemmat hyvin siistejä. Yötä olimme teltoissa leirintäalueella meren rannalla. Leirintäalue oli siisti ja suihkutilatkin ihan kelvolliset. Pete nukkui omassa teltassaan, Wayne autossa ja me viisi naista samassa teltassa. Aikaisemmin olimme ihmetelleet, kun saksalaiset kertoivat, että heillä meni ensimmäisenä iltana kaksi tuntia teltan pystyttämiseen. Teltta näytti hyvinkin yksinkertaiselta, mutta vaikka kuinka keppien paikkaan vaihtelimme, teltta oli aina johonkin suuntaan vinossa. Jossakin vaiheessa joku löysi telttapussista ohjeet, josta selvisi, että kepeissä on tarkat värikoodit osoittamaan miten kepit sopii yhteen. Ohjeissa oli jopa tarkka kuva teltan kokoamisesta, jonka jälkeen teltta lopulta saatiin koottua. Illalla istuttiin nuotiolla ja Wayne teki meille padassa ruokaa. Merituulen takia alueella oli melko viileää, mutta ainakaan ötökät eivät kiusanneet.
Seuraavana päivänä Pete lähti jo aamusta kalastusretkelle ja Maija halusi kokeilla vielä lautailua dyyneillä. Meidän muiden oli tarkoitus mennä ottamaan meren rantaan aurinkoa, mutta päivä oli pilvinen ja sateinen, joten tyydyimme kävelemään meren rannassa ja ottamaan kuvia. Rantaa tarpeeksi nähtyämme menimme kaupunkiin jäätelöille ja etsimään Lotalle uusia kenkiä, kun toinen vanhoista hävisi mereen. Ennakkotietojen mukaan Peten kalastuksen piti loppua yhdeltä ja Maijan olla takaisin lähtöpaikassa viimeistään puoli kahdelta. Wayne heitti meidät kahdentoista aikaan samaiseen Desert Explorers:iin odottamaan Maijaa ja lähti itse leirintäalueelle odottamaan Peteä, jonne Peten oli tarkoitus palata kalastuksen loputtua. Suunnitelmana oli lähteä tämän jälkeen lähellä sijaitsevaan pieneen kaupunkiin nimeltä Walvis Bay. Muita odotellessamme kävimme katsomassa vieressä sijaitsevaa tallia, joka ainakin päällisin puolin näytti oikein hyvin hoidetulta ja hevoset hyvinvoivilta. Maija saapui puoli kahden aikaan, mutta kalastus olikin vähän venähtänyt ja miehiä ei näkynyt eikä kuulunut. Me oltiin keskellä aavikkoa eikä kerta kaikkiaan keksittyä enää muuta tekemistä, kuin ottaa parit siiderit. Miehillä kesti melko pitkään ja neljään mennessä, neljä tuntia odotettuamme olimme ehtineet ottaa jo melko monet siiderit. Lähtö Walvis Bayn viivästyi niin paljon, että kello oli jo, luojan kiitos, liian paljon jollekin tosi korkealle dyynille kiipeämistä varten. Walvis Bayissä kävimme katsomassa pelikaaneja ja syömässä kivassa ravintolassa meren rannassa. Illalla kaikki olivat niin väsyneitä, että meidän teltassa kaikki olivat unessa jo yhdeksältä. Kellojen siirtämisen jälkeen täällä tulee pilkkopimeä jo ennen seitsemää ja nukkumaan menee kuin itsestään.
Kahden Swakopmundissa vietetyn päivän jälkeen lähdimme lauantaina aamutuimaan ajamaan kohti Etoshan kansallispuistoa. Alkumatkasta ajoimme parin pienemmän kaupungin läpi, jonka jälkeen tie kiemurteli lähinnä vuoristossa. Matkan varrella pysähdyimme pari kertaan kauppaan ja vessaan, mutta muuten ajoimme yhtä kyytiä Etoshaan. Perillä Etoshassa olimme puoli kuuden aikaan illalla. Etosha on niin suosittu turistikohde, että leirintäalueisiin oli selkeästi panostettu. Suihkut ja wc:t oli siistit ja alueella oli jopa Bush Bar, eli pieni baari keskellä pusikkoa, jossa oli valtava telkkari. Lisäksi meidän leirintäalueella oli useampi ravintola, uima-allas ja matkamuistomyymälöitä. Leirintäalueet sijaitsevat kansallispuiston laidoilla. Itse kansallispuisto on visusti aidattu ja alueelle pääsee vain valoisaan aikaan. Lisäksi alueella runsaasti puiston henkilökuntaa valvomassa, että ihmiset eivät nouse autoista ulos tai synny muita vaaratilanteita. Illalla kävimme ajamassa pienen lenkin alueella eläimiä katsomassa, mutta melko nopeasti meidät käännytettiin takaisin pimeän tulon takia. Telttojen pystyttäminen pilkkopimeässä auton valojen avulla vei hieman aikaa, mutta sujui kuitenkin edellistä iltaa sutjakammin. Jos Swakopmundissa ei ollut hyttysiä, niin täällä niitä oli senkin edestä. Pimeän tultua ei tehnyt mieli olla ilman pitkiä vaatteta. Ilalla istuttiin taas nuotiolla ja käytiin tutustumassa ”puska baariin.” Illalla nuotiolla istuessamme ihmettelin, että mitenkä koko ajan on semmonen tunne, että joku kävelee jalkoja pitkin. Syykin selvisi pian, istuttiin jalat muurahaispesässä.
Alue avataan aamulla kuuden aikaan auringon noustessa, joten heräsimme jo ennen viittä. Paras aika nähdä eläimiä on heti aamulla ja ennen auringonlaskua. Keskipäivällä eläimet vetäytyvät varjoon kuumuutta pakoon. Kiraffeja, seeproja, kuduja ja muita antilooppi-eläimiä alueella näkee paljon ja niitä näimmekin koko ajan ympärillämme. Nuoret eläimet säikkyivät autoja, mutta vanhemmat olivat jo tottuneita niihin ja seisoivat useimmiten vain tyynesti paikoillaan. Usein jouduimme myös odottamaan, että jokin keskellä tietä seisovista eläimistä jatkaisi matkaansa. Etoshan kansallispuisto on iso, koolta jopa 20,000 neliökilometria, joten paljon on myös tuurista kiinni sattuuko oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan. Täytyy kyllä todeta, että meillä oli päivän aikana aivan uskomaton tuuri. Heti aamusta näimme kahden naarasleijonan syömässä seepraa. Hetken odotettuamme paikalla tuli myös nuori urosleijona jakamaan saalista. Syötyään leijonat tallustivat autojen välistä tien toiselle puolelle varjoon makoilemaan. Toinen naarasleijonista oli odotti poikasia ja makoili valtavan mahansa kanssa muutaman kymmenen metrin päässä autosta puun varjossa. Aikamme leijonia ihailtuamme jatkoimme matkaa juottopaikalle, jossa seeprat ja gnu-anitloopit olivat juomassa. Vähän myöhemmin näimme myös valkoisen sarvikuonon, joka ylitti tien automme edestä ja jatkoi sitten matkaansa pusikkoon. Peten ansiosta näimme myös leopardin aivan läheltä. Olimme jo ajaneet eläimen ohi, kun Pete luuli nähneensä pusikossa leijonan. Palasimme takaisin ja leijona osoittatui leopardiksi. Myöhemmin näimme vielä suuren norsun erään juottopaikan läheisyydessä. Afrikassa norsu, leijona, leopardi, sarvikuono ja puhveli muodostavat ns. big fiven, joka on kuvattu täällä esimerkiksi useissa tauluissa ja lattialaatoissa. Big five kuvaa viittä safannilla hallitsevaa eläintä. Eläimien lisäksi otimme valtavasti kuvia alueen luonnosta. Vaikka emme ehtineekään päivän aikana kiertää kuin osan alueesta, vaihtuivat luonto ja maisemat tiuhaan tahtiin. Välilä ympärillämme oli runsaasti vihreitä puita ja pensaita ja välillä oli suuria, kuivia alueita, joissa kasvoi vain vähän ruohoa. Erästä tietä pidempään ajettuamme ohitimme kivisen kukkulan, jossa asui kotkia. Illalla ajoimme takaisin leirintäalueelle alueen keskellä olevan suuren järven rantaa pitkin. Muiden mentyä jo nukkumaan jäimme Lotan kanssa istumaan nuotiolle ja ihmettelemään tähtitaivasta ja sitä, miten toisella puolella maapalloakin näämme saman otavan kuin kotona.  Leirintäalueen hiljennyttyä saimme seuraksemme kaksi villikoiraa, jotka tulivat syömään illallisen jäänteitä. Aitojen toiselta puolelta kuului hyeenien ulvontaa ja leijonien karjuntaa.
Maanantai-aamuna heräsimme jälleen ennen viittä, sillä Wayne halusi näyttää meille vielä mustan sarvikuonon ennen lähtöämme Okavangoon. Sarvikuonoa ei löytynyt ja lähdimme ajamaan vielä kauemmas pohjoiseen kohti Namibian ja Angolan rajalla, Okavango-joen varrella sijaitsevaa kaupunkia. Pari tuntia ajettuamme pysähdyimme syömään aamupalaa. Jouduimme hylkäämään ajatuksen syödä aamupalaa paikallisessa hampurilaispaikassa, sillä paikasta ei saanut ruokaa sähköjen toimimattomuuden vuoksi. Ostimme evästä kaupasta ja jatkoimme matkaa. Pari tuntia ajettuamme takana istuvat Lotta ja Marjo huomasivat auton takaosssa mukana matkustavat muurahaiset. Etoshassa muurahaiset olivat löytäneet kodin matkanjääkaapin suojakankaan sisästä ja päättivät nyt levittäytä muuallekin autoon. Jääkkaappi köytettiin peräkärryyn kiinni ja muurahaiset saatiin häädettyä suihkutettavalla deodorantilla.
Etoshasta pohjoiseen päin ajaessamme ympärillämme alkoi vihdoin näyttää siltä, millaiseksi Afrikka useimmiten kuvitellaan. Tavallisia taloja ei näkynyt enää juuri lainkaan, vaan savesta, kivistä ja oljista rakennettuja majoja. Majat olivat tavallisesti muutaman majan ryhmissä. Tien vieressä käveli lehmiä laumoissa, joita joku paimensi eteenpäin, sekä vettä kantavia naisia ja lapsia tulossa koulusta kotiin. Osalla lapsista oli koulupuvut päällä ja osa taas käveli paljain jaloin. Välillä ohitimme myös kaupan tai baarin. Molemmat olivat kivisiä, kooltaan tuskin kovin monta neliötä olevia laatikoita, joissa oli peltikatot. Useissa ei ollut ovia lainkaan ja oviaukon yläpuolelle oli kirjoitettu onko kyseessä kauppa vai baari. Okavangossa oli isompi kauppa, jossa oli kylmäkaittee. Kaupasta ostimme ruokaa viimeiselle leirintäalueelle mennessämme. Leirintäalue sijaitsi joen varressa, jossa asui krokotiilejä ja virtahepoja. Meidän käskettiin sulkea rinkat ja teltan ovet visusti, etteivät käärmeet pääse sisällä telttoihin ja rinkkoihin. Illalla meitä viihdytti leirintäalueella asuva bulldoggi nimeltä Jogi. Koira istui jonon jatkona baaritiskillä, eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Menon mennessä liian villiksi koira laitettiin jäähylle ”boxiin” eli pieneen takahuoneeseen. Useimmiten osoitus sormella boxin suuntaan riitti hillitsemään menoa. Jossakin vaiheessa iltaa Jogin vauhti vihdoin hiljeni ja koira asettautui nukkumaan baaritiskille. Jogia edeltävän koiran tarina oli surullisempi. Koira oli mennyt jokeen uimaan ja krokotiili oli syönyt koiran.
Aamulla herättyämme lähdimme paikallisen oppaan kanssa jokiajelulle. Ajelulla näimme kaksi krokotiiliä ja useita virtahepoja. Kuumuuden takia näimme tosin vain krokotiilin silmät ja ääriviivat ja virtahepoistakin vain päät veden pinnalla. Jokiretken jälkeen lähdimme saman oppaan kanssa kävellen tutustumaan paikallisiin kyliin. Osa aikuisista oli päivällä töissä ja suuri osa lapsista koulussa, joten monet asumukset olivat melko hiljaisia. Koulu sijaitsee 7 kilometrin päässä, jonne lapset joka päivä kävelevät. Suurimmat ongelmat alueella ovat työttömyys, HIV ja tuberkuloosi. Joillakin alueella jopa 70 prosentilla raskaana olevista naisista on HIV. Tuberkuloosi leviää nopeasti ensin perheen sisällä ja sen jälkeen ympäristössä lähekkäin olevien majojen takia. Työttömyys aiheuttaa alkoholiongelmia ja juominen riskikäyttäytymistä, jonka takia HIV leviää. Kylissä tehdään olutta jostakin kasvista, jonka sitten annetaan käydä saavissa. Opas näytti meille myös oman majansa. Hän kertoi meille asuvansa siskonsa kanssa kahdestaan, sillä heidän vanhempansa ovat kuolleet. Vanhemmat olivat juopotelleet paikallista olutta ja sammuneet majaan. Maja oli syttynyt palamaan ja vanhemmat olivat kuolleet palossa. Hän kertoi, että he omistavat pienen pellon tien toisella puolella, jota hänen siskonsa viljelee päivisin, kun hän käy töissä. Lähistölle suunnitellaan uutta leirintäaluetta ja he toivovat siskon saavan sieltä töitä. Pääsimme kurkistamaan sisään alueen kauppaan. Kauppa oli kivimaja, jossa myytävät tavarat olivat kolmella hyllyllä. Kaupasta pystyi ostamaan ainakin sokeria, sipulia ja muutamia muita elintarvikkeita. Illalla leirintäalueen omistajan poika lähti käyttämään meitä vielä nopealla kierroksella aluella sijaitsevassa pienessä kansallispuistossa. Puistossa meidän oli tarkoitus löytää vielä meiltä big fivesta puuttuva buffalo. Tällä kertaa näimme useampia norsuja, joista yksi hermostui ja lähti automme perään. Näimme myös erilaisia apinoita sekä keskellä tietä seisovan virtahevon. Pete tiedusteli miksi virtahepo ei kuulu big fiveen, vaikka on vaarallisempi kuin mikään muu viisikon eläimistä ja tappaa Afrikan eläimistä eniten ihmisiä. Omistajan poika eli Adrian pohti asiaa hetken ja totesi, että silloin myös krokotiilin tulisi kuulua big fiveen,mutta ehkä selkiyden vuoksi big five rajoittuu safannin eläimiin. Takaisin tullessamme oli jo pimeää ja olimme jo luopuneet toivosta nähdä puhveleita, kun yhtäkkiä laumallinen puhveleita ylitti tietä edessämme. Pimeyden takia ei kunnon kuvia enää saatu, mutta olimme kuitenkin kaikki äärettömän iloisia puhveleitten näkemisestä. Viimeisen illan kunniaksi meidän oli tarkoitus valvoa pitkään, mutta silmät eivät pysyneet enää kymmentä pidempään auki.
Keskiviikkona meillä oli pitkä ajomatka kotiin ja koko porukka tavaroineen oli autossa jo kuudelta. Meillä ei ollut enää aamupala-tarpeita jäljellä ja sovimme, että pysähdytään matkan varrella syömään jotakin. Waynellä oli ilmeisesti hieman kiire kotiin, sillä ensimmäinen pysähdys tapahtui yhdentoista aikoihin viiden tunnin ajomatkan jälkeen. Lotan kanssa naureskeltiin takapenkillä, että on se tämäkin oikeasti loma, kun koko porukka on aamulla mukisematta hereillä ennen viittä ja nukkumassa kymmeneltä. Aamulla heräämiseen tosin vaikutti myös se, että teltassa ei ollut maailman mukavia nukkua. Ennen kotiin menoa pysähdyttiin vielä Windhoekin lähellä Okahandjassa, jossa on paljon käsityömyymälöitä. Ostamista olisi löytynyt vaikka loppupäiväksi, mutta rinkkaan ei onneksi mahdu loputtomasti tavaraa. Kotona Windhoekissa oltiin lopulta seitsemän jälkeen illalla.
Kokonaisuudessaan reissu meni hyvin ja kaikki olivat äärettömän tyytyväisiä ja onnellisia reissun kulusta. Minun reissua hieman häiritsi yksi tulehtunut viisaudenhammas, joka oli tarkoitus käydä poistamassa ennen reissua, mutta se kiire.. Puolustuksena voi sanoa myös sen verran, että jokainen joka asuu Helsingissä tietää, että hammaslääkäriin ei noin vaan mennäkään. Vaikka teltassa oli tunnelmaa, täytyy sanoa, että kyllä oma pehmeä sänky tuntui ihanalta reissun jälkeen.
Torstaina paluun jälkeen meitä odotti arki harjottelussa ja sairaalaan meno. Edellisellä viikolla jaoimme opparin kyselylomakkeita ja nyt meidän oli tarkoitus kerätä niitä osastoilta pois. Rehellisesti sanottuna suurin tutkimukseen Suomessa liittyvä innostus on kaikonnut. Hoitajat eivät ole täällä ihan jonoksi asti repimässä kysymyslomakkeita käsistä ja muutaman kerran on käynyt mielessä, että tässä ajassa oltaisiin tehty jo kirjallisuuskatsaus tai pari. Emme saaneet kaikkia lomakkeita takaisin, joten sanoimme palaavamme seuraavalla viikolla uudestaan. Illalla lähdimme ruotsalaisten ja hollantilaisten kanssa karaoke baariin. Suhtauduimme paikkaan vähän varauksella, mutta meno kuin suomalaisessa karaoke baarissa parhaimmillaan ilman keski-ikäistä kännistä verkkarikansaa.
Viikonlopun aikana ei tehty mitään mainitsemisen arvoista, paitsi käytiin perjantai-iltana syömässä kivassa ravintolassa ja minä kävin hammaslääkärissä. Hammas ehti safarilla viikon aikana tulehtua sen verran, että takaisin tullessa suuta ei saanut enää kunnolla auki eikä ainakaan takaisin kiinni. Onneksi kuitenkin sain ajan hammaslääkärille. Lääkäri oikein mukava paikallinen nainen, joka piti vastaanottoa lähellä paikkaa, jossa asumme. Hampaaseen koski niin paljon ja olin niin väsynyt parin tunnin yöunien jälkeen, että en kauheasti katsellut ympärilleni lääkärin huoneessa. Lääkäri puhui englantia niin voimakkaalla aksentilla, että en ymmärtänyt suurinta osaa ja näytin varmaan suurimman osan ajasta niin hämmentyneeltä, että lääkäri kysyi jossakin vaiheessa ymmärränkö englantia. Aikani nyökkäityäni lääkäri ilmeisesti päätteli, että olen niin peloissani, että pyysi yhden hoitajista pitämään minua kädestä kiinni. Joka tapauksessa sain antibiootti- ja särkylääkereseptit kouraani.
Suomen politiikasta ollaan ihan pihalla. Sen verran olen tietooni saanut, että Soini ja Persut ei ilmeisesti miellytä useampaakaan ihmistä. Ja kaikki tuntuu vaan grillaavan ja pyöräilevän koko ajan. Historiallisen sateisen syksyn lisäksi tänne on kuulemma tulossa myös tavallista kylmempi talvi. Ensi kuussa voi kuulemma olla yöllä -5. Mielenkiintoista nähdä miten kylmä meidän pool housessa on sillon, kun nytkin on jo yöllä ikkunat huurussa ja nenä jäässä. Lotan kanssa ollaan jo kaivettu Maijan Kilimanjaron vaellukselle ostamat McKinleyn fleece-alusasut esiin, joita parhaillaankin tyytyväisenä pidetään yllämme.
Huomenna jatketaan harjoittelua ambulanssissa ja illalla vietetään kahden ruotsalaisen läksijäisiä. Nyt ruetaan siirtämään ruotsalaisten kanssa kuvia ja minä alan nauttimaan tunnin hieronnasta, jonka sain palkinnoksi, kun opin ekana vislaamaan.
Terkuin Saara